Innovaatio, avoin innovaatio, kansallinen innovaatiostrategia, innovaatioyliopisto... siinä kaikille jo valitettavankin tuttua käsitearmeijaa. Kaiketi näillä käsitteillä pyritään aika ajoin kuvailemaankin jotain ihan konkreettista ja oleellista tämän päivän, ei vaan nimenomaan huomisen päivän markkinatalousjärjestelmän dynamiikasta ja mahdollisuuksista. Jokaisen itseään hiemankin kunnioittavan ekonomistin ja kansallisesta markkinakelpoisuudesta huolehtivan asiantuntijan on mukisematta sisäistettävä nämä markkinamuotijargonin viimeisimmät, ei-niin-käytännölliset termikonventiot. Innovaatiossa on kuitenkin jotain hyvin ambivalenttia. Termillä kuvaillaan ilmeisesti abstrakteja, yksilöistä riippumatta ja rakenteen välttämättömyydestä joka tapauksessa seuraavia prosesseja, jotka ovat sitten kuitenkin lopulta täysin yksilösidonnaisia? Entä sitten innovaation referentti? Markkinatalous, globaali kansalaisyhteisö, yksilö? Ei, vaan kansallisen markkinajärjstelmän elinvoimaisuus sitä täysin hallitsevien ylikansallisten ja globaalien markkinavoimien puristuksessa. Pelkkää pienille ja vähäarvoisille suunnattua tieteellis-poliittisesti latautunutta retoriikkaako? Luultavasti.

Markkinoita enemmistölle legitimoivalla, globaalilla tasolla harvojen taskuihin pelaavalla retoriikallakin on kuitenkin rajansa. Pari vuotta takaperin innovaatioretoriikan esittely tutkimussuunnitelmissa oli varma tapa päästä kiinni apurahoihin. Retoriikan voima ei katsonut tieteenalan rajoja - olihan kyse kansallisesta projektista. Luulisi, että parissa vuodessa akatemian rahoituskerjäyksen toimivat muotivirtaukset olisivat muuttuneet. Samaa korreloi sanomalehtien palstoja hieman viiveellä valtaavat uudet käsiteapparaatit. Mutta ei, Raimo Sailaksen ja muiden oraakkeleiden liikkelle laittama innovaatiohalleluuja sen kuin porskuttaa.

Tänään Hesarissa tehtiin vieläpä innovaatiohalleluujan kauden kotimainen kärkitulos! Minna Suutari, enteilevästi titteliltään "Tekesin palveluinnovaatioiden asiantuntija ja Serve-ohjelman päällikkö" käytti yksityistä palvelubisnestä ylistäneessä vieraskynäilyssään suosisikkitermiämme tai jotain sen johdannaista uuvuttavat 19 kertaa! Jossain kohdin tosin sekosin jo laskuissanikin. Uusi suosikkijohdannainen oli kuitenkin tämä palveluinnovaatio, joka keräsi yhteensä kymmenen osumaa. Huh huh... toisaalta tämän kaltainen usko kielen ja tekstin performatiiviseen ja rakentavaan voimaan kielii jo lähes ihailtavan syvällisestä kieli-idealismista, jos sallitaan asiaa tarkasteltavan searlelaisittain, vai oliko se butlerilais-austinilaisittain. Luulisi tosin, että innovaatiomyllyn kulutus olisi saatu muutaman vuoden aikana hieman ekologisemmaksi siten, että nyt jo muutamakin strategisesti sijoitettu muotitermi olisi riittänyt kelvollisen keskikulutuksen ylläpitämiseksi...

Itseäni ei hirveästi kiinnosta mitä nuo palveluinnovaatiot sitten tosiasiassa ovat - tai siis mitä ne ovat jo aina olleet uudelleen ja trendikkäästi nimettynä. Mielenkiintoisempaa seurattavaa on tämä metainnovaation taso ja sen pakkomielle semanttiseen kikkailuun. Tässä kuitenkin asianmukaisen kryptinen vastaus innovaatioslangin uuden tulokkaan sisällölle:

Ne [palveluinnovaatiot] voivat olla esimerkiksi kokonaan uusia tai merkittävästi uudistettuja palvelutuotteita, uudenlaisia toimintamalleja tai prosesseja palvelujen tuottamiseen, aiemmasta poikkeavia tapoja asiakkaan kohtaamiseen ja palvelun toimittamiseen asiakkaalle tai kokonaan uudenlaisia tapoja organisoida liiketoimintaa erilaisissa verkostoissa --- Suomen kansallisessa innovaatiostrategiassa ei-teknologisilla innovaatioilla on merkittävä asema, sillä niillä on tärkeä rooli yritysten kasvun kannalta (Suutari, HS 1.6.2009).

Siinä sitä sitten ollaan. Innovaatiot ovat kaikki - kaikki ovat innovaatiota. Otetaan esimerkiksi henkilöstönvuokrauksella keplottelevat yritykset. Tätä esimerkkiä ei tietysti Suutarin tekstissä mainittu, mutta nämä työntekijän perusoikeuksista ylijäävällä osalla keinottelevat yritykset täyttävät kaikki edellisen määritelmän keskeiset elementit - vieläpä niin hyvin, että ne sietäisivät saada kansallisen innovaatiosulattamon mallioppilaan palkinnon. Yleisen hyvinvoinnin, millä mittareilla tahansa mitattuna, edistämisen tuottamisesti voidaan näiden(kin) malli-innovaatioiden kohdalla olla hyvin skeptisiä. Häntä heiluttaa jälleen koiraa. Tärkeämpää on tekeminen kuin sen referentin tai tarkoituksen edes hetkittäinen miettiminen. Energiaa tuhlataan käsittämättömät määrät epätasa-arvoa ruokkivien idealististen apparaattien kielelliseen oikeuttamiseen sen sijaan, että uskallettaisiin pysähtyä edes hetkeksi miettimään toiminnan ei-toivottujen seurausten merkitystä tai edes abstraktin ja raskaan retoriikan kelkasta pudonnutta inhimillistä tarkoitusta.

Itse kyllä kuvittelin, että i-sanan performatiivinen voima olisi luonnonvararaiskauksen tavoin kulutettu jo loppuun. Ilmeisesti nämä valtiollisen byrokratian hitaisiin rattaisiin kytekytyneet laitimmaiset osat nyt vain sisäistävät trendipelleilyn hieman hitaanlaisesti. Myönnettävä kuitenkin on, että i-sanan ympärillä jauhavaa käsiteapparaattia ollaan myös jatkuvasti jalostettu. Uskon, että seuraava vaihe on jonkinlainen liberalisoidun ja yksityisomistajuuden vapautuksellisuuteen vannotun ympäristötietoisuuden yhdistäminen tämän i-apparaatin legitimointiin. Kuvitelkaapa nyt: pääomaa ei-teknologisilla, ympäristöystävällisillä palveluinnovaatioilla - innovaatio täällä, vesilasillinen Lähi-idän sorretuille huomenna... Toivotaan kuitenkin, että kaikkien kieli-idealistien märkiä päiväunia vastaan tämä jargoni kokisi vihdoin edes jonkinlaisen sisäisen kohmelonsa, lamauttavan kieli-inflaation, joka tuottaisi uutta, koskematonta käsitemaastoa. Saataisiin taas uudet alistavat muotisanastot viisastelevien blogikirjoittajien suvereenin kriittisille ja reflektiivisille purukalustoille...