Niinhän siinä sitten kävi, että hallitusneuvottelut katkesivat. Yllättävintä tässä on se, että asia tuli yllätyksenä. Konkreettista asiatietoa neuvotteluiden sisällöistä ei juurikaan tihkunut tiedotusvälineille. Ei sillä että olisin tätä Julmahuvin yleislakko-sketsin piirteitä saanutta 'spektaakkelia' suurennuslasien ja koirien kanssa seurannutkaan. Pari viikkoa jatkuneista neuvotteluista jäi käteen lähinnä Kataisen anti-tiedotustilaisuudet, lehdistön itseironinen raportointi sekä se, että jo itsessään pari viikkoa jumittaneet neuvottelut kyllä antoivat jatkuessaan ihan hyviä syitä olettaa, että jossain vaiheessa neuvottelut stoppaavat umpikujaan.

Yllättävää on siis itse yllätys. Demarit ja vasurit tiedostavat, kenties liiankin itsevarmasti, olevansa edelleen vaikutusvaltaisessa vaa'ankieliasemassa. Kokoomuksen halu vankistaa otettaan Valtionvarainministeriöstä ja Suomen tulonjakopolitiikan tulevaisuudesta on käsin kosketeltavissa. Niin on myös molempien puolueiden vallanhimo, jota itse kukin voi mennä veistelemään Helsingin ilmasta. Vasemmistoliitto puolestaan ajautui Arhinmäen johdolla  tasapainoulutilanteeseen, jota hallitsi dilemma hallitusneuvotteluja vetävän puolueen ideologiasta jyrkästi eroavan pienpuolueen lähtökohdista: vastuuta ja valtaa vai periaatteita ja näkemystä? Siinäpä vasta pulma. Ja henkilökohtaisesti voin ilmoittaa olevani hemmetin tyytyväinen, että vasemmiston kohdalla suuntana on juuri jälkimmäinen vaihtoehto. Ja myönnettäköön, että vastuun ja läpinäkyvien periaatteiden vastakkainasettelu ei onneksi ole pysyvä asiaintila, pikemminkin valitettava seuraus finanssikysymyksiin rajatusta sektoripolitikoinnista, jota Suomessa on harjoitettu antaumuksella 1980-luvulta saakka. Vasemmisto näyttäköön kernaasti tietä siihen suuntaan, missä vastuullisuus, periaatteet ja näkemys taas löytävät toisensa - mielellään tuloksien kera.

Hallitusneuvotteluissa voi käydä vielä miten päin vain (miksi edes mainita). Porvariyhteistyön edellytykset perustuvat siihen, että kaikki vielä kynnelle kykenevät saadaan mukaan talkoisiin - ja tällöinkin urakka venyy. 105 paikan enemmistö Vihreiden ja Keskustan vaalitappioiden sävyttämässä hallitusasetelmassa ei kuulosta lähtökohtaisesti kovin uskottavalta. Varsinkin kun kyseisten häviäjien joukkoja koettelee edelleen kova post-election-stress-disorder ja tästä seuraava muutospaine politiikan linjaamiseksi irralleen edellisen hallituksen viitoittamasta suunnasta - mikä taas on, entistä vahvemmin, Kokoomuksen tie.

Entä PerSut? En oikein jaksa ja halua uskoa, sillä tässä suhteessa Eu-politiikka sijoittajien tukipaketteineen kyllä nousee jälleen hallituskysymykseksi, halusi Katainen sitä tai ei. Soini on tyytyväinen nykytilanteeseen, jossa saa raviradanvarsikommentteineen esiintyä periaatteellisena suomalaisena miehenä ja kontrastoida itseään eduskunnan muuhun takinkääntäjälaumaan. Muitakin mahdollisuuksia toki löytyy; paluu neuvottelupöytään tai vaaliuurnille esimerkiksi. Outoa on, että hallitusneuvottelijana peliliikkeistään huolimatta pahasti toikkaroineen Kokoomuksen johtoasemaa (neuvotteluissa, politiikan sisällön suhteen vaalitulos sen jo teki) ei tässä kohdin kyseenalaisteta kuin vasemmistosta käsin. Varsinkin kun Kokoomus on jo parin päivän ajan pelannut kaksilla korteilla. 'Etelän metia' ainakin vaikuttaa olevan rähmällään kaikkiin mahdollisiin suuntiin, eikä kriittistä otetta koko sirkukseen tahdo löytyä.

Oli miten oli, katsotaan miten käy ja niin edelleen. Hallitusneuvotteluiden pattitilanne on virittänyt iloksemme ja suruksemme myös mielenkiintoisia ja arvelluttavia kommentteja. Jäätävimmästä päästä on hyvä aloittaa ja lopettaa. Keskustan Mika Lintilä oli hesarin mukaan, ilmeisesti ihan tosissaan, letkauttanut (ei suora lainaus, joten pieni varaus lähdekritiikille) "Suomessa liikuttavan nyt niillä rajoilla, että yhteiskunnan etu ajaa politikoinnin edelle." No helvetti soikoon. On se sitten hitusen hieno homma, että saadaan hallitusneuvottelut umpisolmuun - saadaan poliitikotkin ajattelemaan kerran vuosikymmenessä yhteiskunnan etua oman urapolkunsa sivujuonteena. Rohkaisevaa sinänsä, että tällainen käsite vielä ylipäätään löytyy poliittisen ammattityöläisen retorisen työkalulaatikon kätköistä. Vielä kun saataisiin käsitteelle jotain sisältöä ja vastaavuutta tekojenkin tasolle, mitenkään Lintilää tässä yhteydessä sen erityisemmin leimaamatta.