Tampereen yliopistossa vietetään parhaillaan pedioditaukoa. Käytävät ovat hiljentyneet, ruokaloiden jonot pienentyneet ja kaikki vaikuttaa taas yhden viikon ajan seesteisemmältä. Olosuhteet ovat juuri sopivat tahoille, joiden ei haluta kokevan yliopistomaailman epäilyttäviä piirteitä: ruuhkaa, epäilyttävän kriittisesti asioihin suhtautuvia nuoria, latautunutta tunnelmaa, todellisuuden perusrakenteita ravisuttavaa tahtoa haastaa ikuiseen nykyhetkeen konformistisesti sijoittamiamme "totuuksia"... siis VAIHTOEHTOJA!

Pari kertaa vuodessa, viikko kerrallaan, olosuhteet ovat siis mitä otollisimpia elinkeinoelämän interventiolle. Ei ole hapsuhiuksisia hippejä tai väistämätöntä kehitystä problematisoivia metafyysikoita edes muistuttamassa elämän mahdollisesta monimuotoisuudesta tai ajettavien päämäärien tulkinnanvaraisuudesta.

Tänään, perioditauon kolmantena päivänä, yliopistomme käytävillä vaelsi kaikessa banaaliudessaan lopulta varsin sympaattiselta vaikuttanut pikkutakkien ja merkkineuleiden armeija. Kyseessä oli todellakin varsinainen esteettinen ristiriitapläjäys; vilkkaan ja pittoreskin yliopistomiljöön ja persoonattoman pikkutakkiarmeijan välinen olemisen kulttuurin kuilu oli käsinkosketeltava. Onneksi ehdimme ajoissa ruokalasta pois alta.

Moisen invaasion välittömänä syynä oli keskuskauppakamarin HHJ-koulutustapahtuma. Kyseessä on ilmeisesti jonkilaiseksi kehitys- ja koulutustapahtumaksi puettu yritysvalistuksen ja -aatteen strategisia etuja jäsentävä ja kyseisten edunsaajien linjoja kokoava tilaisuus. Joka tapauksessa tapahtuman sijoittuminen aikoinaan vapaan ja kriittisen ajattelun tyyssijaksi oletetun yliopistoinstituution tiloihin kertonee jotain oleellista ajastamme ja sille jatkuvasti oikeuttamastamme suunnasta.

Sen pidemmin kyseistä HHJ-spektaakkelia märehtimättä (lisää kiertelemätöntä ja korutonta faktaa asiasta hinkuville löytyy esimerkiksi täältä: http://www.hhj.fi/login.php?page_id=15) tekee mieleni tarkastella jälleen yksittäisen tapahtuman taustalta avautuvaa isompaa kuvaa. Mikä siinä on, että vapaan tieteen, tiedon ja inhimillisen kehittymisen (huomaa, ei missään nimesssä ajallamme täydellisen inflaation kokenutta termiä "kehitys")  merkistystä problematisoiva instituutio - instituutio, jonka tarjoamat yleishyödylliset edut sen perinteisessä merkityksessä ymmärtävät pikkulapsetkin, mutta ei ilmeisesti enää vastasyntyneen suggestioiden tasolle takaisin laskeutuneet poliitikot - on niin pakkomielteisen yritysmaailman kohkaamisen kohteena.

Siis, miksi vapaan markkinatalouden, vapaan yrittäjyyden ja pääoman vapaan liikkuvuuden messiaaniseen vaikutukseen vannovan yksityisen pääoman intresseissä on ylipäätään pakkomielteinen tarve hallita julkisessa tilassa ja julkisilla varoilla tuotettua yliopistoinstituutiota? Uskaliaimmat neoliberaalit, vai pitäisikö ajan hengessä jo käyttää relevantimpaa illiberalismin käsitettä, ovat valmiita tuomitsemaan kaiken valtion tai jonkin vastaavan yhteiskunnallisen instituution holhouksessa syntyvän tai jatkuvan toiminnan. Todellisuudessa tämä on kuitenkin täysin kaksinaismoralistinen ja retorinen vaade, sillä illiberalismiin kuuluu sisäsyntyinen moraalinen kieroutuneisuus, jossa keinot alistetaan päämäärille: jos jokin julkisessa tilassa tuotettu instituutio tai hyödyke saattaa olla hyödyksi, ei illiberaalin logiikan mukaan ole mitään moraalisesti arvelluttavaa käyttää sitä hyväkseen, vaikka hyväksikäytön kohteena oleva instituutio valtiomekanismikytköksineen olisikin lähtökohtaisissa ohjelmajulistuksissa kaikkea muuta kuin toivottavaa.

Miksei elinkeinoelämä, kauppakamareineen ja keskusliittoineen, perusta omaa Yliopistoaan - Elinkeinoelämän Yliopistoa (EEY) - isolla eellä ja yyllä? Siinä olisi puhdas pöytä puuhasteluille, vapaana kaikesta holhousyhteiskunnan, julkisen ja/tai yhteisen hyvän sekä kansan vähäarvoisten edun nimissä tahratusta. EEY saisi ihan omassa kivassa työrauhassaan kanavoida kaikki mahdolliset resurssit omien intressiensä mukaiseen tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. Miettikää tätä visiota(TM - patenttia haetaan)! Ei enää perkeleellistä jankutusta perustutukimuksesta ja jostain mystisistä arvoista; sen sijaan pelkkää 110% nykyhetken toisintamista - mielivaltaisesti kootuilla, objektiivisuuttaan tihkuvilla mittareilla arvioitua superkehitystä; ja sitten maailman suurin spill-over orgasmi syöksyisi megalomaanisen henkisen tsunamin lailla ympäri taantumuksen piinasta vapaaksi revittyä tellustamme!

Eikä tarvitsisi kohdata, vain rasittavan tasavertaisuushömpötyksen ylläpitämiseksi, vähintään yhtä rasittavia poliitikkoja, pikkunäperteleviä ja tyylitajuttomia opiskelija-aktiiveja, naistutkijoita, pohdiskelijoita - ei edes ylemmyyttään osoittavia sillanrakentajia ja persettään jakavia yliopistomaailmaan soluttautuneita käännyttäjiä. Tilalla olisi uusi ja uljas EEY eikä tarvitsisi enää käyttää resursseja ja energiaa pikkunätteihin, yliopistolakimuutosta ylistäviin läpysköihin. Ei tarvitsisi enää vouhkata näissä läpysköissä, että "[u]usi yliopistolaki auttaa yliopistoja paremmin reagoimaan toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin, kohdentamaan resursseja huippututkimukseen sekä kilpailemaan aiempaa paremmin kansainvälisestä tutkimusrahoituksesta. (Vaikuttamissuunnitelma 2010, Tampereen Kauppakamari, s. 9)"

Olisi vain kilpailu, kehitys ja ikuinen nykyhetki - hallelujah! Mutta näinhän ei ole, sillä elinkeinoelämä tarvitsee ihmisen, se tarvitsee massan, ja loppuviimein se tarvitsee insituutiot ja rakenteet joita se ei omalla riittämättömällä visiollaan kykene tai ole kyennyt rakentamaan. Näin toimiva kaivaa omaa hautaansa: pyrkimys muutta jokin, josta on täysin riippuvainen, omaksi kuvakseen ja osaksi itseään, tuhoaa perusedellytykset, joiden varassa on olemassa. Mitään mielipuolisempaa ei välttämättä voisi kuvitella - paitsi ehkä seurauksiltaan.

... vai olenko vain yliaktiivisen mielikuvituskyvyn kanssa syntynyt kyynikko - vai realisti, joka näkee ympärillään hieman enemmän kuin mitä pitäisi nähdä? Oli miten oli, en voi kuin vain toivoa hartaasti, että osoitatte minun olleen väärässä. Toivottavasti.