Kun kerran kyseessä on yhteiskunnalliseen marmatukseen toisinaan kallistuva blogi, niin pitänee sanoa jotain yleistä ja jälkijättöistä eduskuntavaalien jälkipyykistä.

Jytky on varmaan kaluttu luita myöten loppuun, joten ei siitä sen enempää. Samalla voisi - ja pitäisi - ruotia myös kaikenlaisia teemoja aina kansanvallan ja parlamentarismin tilasta eurooppalaisen solidarismin merkitykseen ja Suomessa jo pitkään virinneeseen nurkkakuntaiseen nationalismiin. Ennen kaikkea pitäisi myös keskustella siitä, mistä (ja miksi) eduskuntavaaleja edeltävässä keskustelussa tietoisesti vaiettiin. Vaalikeskustelut vaikuttivat monin paikoin lässähtäneeltä valtionvarainministeriön tilaamalta tulevaisuusseminaarilta, jossa seisahtaneen kahvitarjoilun ainoana oheistuotteena tarjottiin kristilliseen tapaan rasvaista meetvurstisämpylää. (Kuva edelliseltä päivältä, kun sämpylät tehtiin etukäteen valmiiksi.) Politiikan päämääristä, yhteiskunnan arvoista tahi arvokkaiksi ja toimiviksi todetuista käytännöistä ei sen sijaan keskusteltu. Tiedä sitten olisiko banaalissa pragmatismissaan rypevillä poliitikoilla tähän edes edellytyksiä - puhumattakaan suuresta yleisöstä, johon keskustelun tulisi viime kädessä kiinnittyä. Sen sijaan kestävyysvajeesta muotoiltiin parissa kuukaudessa kollektiivisesti hyvinvointikeisarin uudet vaatteet. Välillä tuntui, että muusta ei edes saanut tai voinut keskustella. Vaalikeskustelua johti siis täysin poliittisesti tarkoituksenmukainen ja spekulatiivinen käsitys julkisen talouden tulevaisuusnäkymistä - ei julkisen talouden tehtävistä, tarkoituksesta tai siihen liittyvistä arvoista. Maalaisjärkisen aikakäsitykseni mukaan historia tulee muuttumaan myös nykyhetkemme jälkeen, jolloin keskustelu tämän päivän tarkoituksenmukaisen talousjargonin pohjalta vaikuttaa vähintäänkin kapeakatseiselta. Jotain kai sekin.

Vaalien jälkeen seurasi nais- ja miesmuistiin mielenkiintoisimmat hallitusspekulaatiot. Kataisen Jykä vakuutti, ettei Portugalin tukipakettina tunnettua ylikansallista pankki- ja sijoittajatukikysymystä sidota hallitusneuvotteluihin. Tottakai se sidottiin. Soinin persut maksoivat tästä kovan hinnan, mikä toisaalta saattaa maksaa puolueelle oppositiossa myös kovaa korkoa seuraavan neljän vuoden ajan (sikäli kun alkuverryttelyvaiheessa oleva sateenkaari- ja varpusparvihallitus edes kestää näin pitkään). Jykän Katainen pelasi, tämä myönnettäköön, taitavaa poliittista peliä: hän ajoi Soinin nurkkaan ja pakotti persujen heittämään itse-ehtoisesti pyyhkeen rinkiin. Näin Kokoomus vältti itse aiheutetun tyrmäysvoiton tuottaman inhoreaktion, joka olisi nostattanut entisestään herranvihaa ja aiheuttanut Kokoomusta vastaan syytöksiä kansan tahdon tietoisesta laiminlyömisestä.

Ja sitten on nämä demarit. Heinäluoma korosti SDP:n (ensimmäisen?) pikkutakinkäännön jälkimainingeissa, että politiikan tärkeimmät kysymykset seuraavalla hallituskaudella löytyvät edelleen Suomen rajojen sisäpuolelta, ei Pyreneiden lounaispuolelta. Eriarvoisuus kasvavine tuloeroineen, kansan polarisoituminen, köyhyyden kasvu ja hyvinvointivaltion kriisi ovat ihan aiheesta, tämä myös myönnettäköön, niitä ykkösteemoja, joita poliitikkojen tulee lapiohommissaan kohdata seuraavat hallituskaudet hiki hatussa. Samalla demarit tulivat tietysti vähätelleeksi Portugali-kysymystä. Puolueen muotoilu sijoittajavastuun toteutumisesta hallitusneuvotteluiden kynnyskysymyksenä on tarkoituksenmukaisen leväperäisesti esitetty. Tämä ei tietysti poista sitä tosiasiaa, että moraalikadon kuromiseksi sijoittajavastuun lisääminen on välttämätön edellytys tukipolitiikan toimivuuden kannalta. On jotenkin ajallemme oireellista, että sijoittajien - tai kenen tahansa - vastuuta tulee erikseen penätä politiikassa. Kai tämän nyt pitäisi olla ihan selvä asia kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa.

Ja tähän väliin on pakko lisätä kaikkea uusliberalistista paatosta ennalta ehkäisevä disclaimer. Elämme todellisuudessa, emme utopiassa. Tämä todellisuus perustuu olemassaoleville valtarakenteille, toimintatavoille ja niiden kollektiiviselle historialle. Sääntely, ohjaaminen ja hallinnointi kuuluvat tähän todellisuuteen perinpohjaisena lähtökohtana. Tämä lähtökohta on huomattavasti historiattomampi, kuin anakronistisesti veistellyt yleistykset ihmisen taipumuksesta vapaaseen kauppaan läpi historian. Libertanistin utopistista sääntelystä ja hallinnosta vapaata ideaalimaailmanvaltioita ei voi ottaa vakavasti pitkäjänteisen poliittisen keskustelun lähtökohdaksi. Sijoittajien vastuu voi toteutua vain siitä todellisuudesta käsin, jossa elämme. Jumallallisen mekanismin ohjaama täydellisen vapaa ja anarkistinen markkinatilanne ei ole todellisuutta, eikä sijoittajat ja heitä tukevat intressiryhmät voi tällöin siihen vedota. Kaiken tulee perustua siihen, missä me olemme, ja tällöin utopioilla saa olla keskustelussa ainoastaan heuristisien apuvälineen asema.

Ja takaisin asiaan. Seuraavaksi nähdään, onko demareiden tie myös Vasemmistoliiton ja Vihreiden tie. Luultavasti on, joskin päätöksen sisä- ja rahoitusmarkkinapoliittisista vaikutuksista tullaan kuulemaan seuraavan parin vuoden aikana jos jonkinmoista tulkintaa ja retoriikkaa. Kabinettitasolla tulevat hallituspuolueet varmasti pärjäävät keskenään. Katainen ja Kokoomus ovat osoittaneet jopa hätäisiä askelia kohti poliittisessa keskustassa sijaitsevaa kolmannen tien -politiikkaa, mistä kokkareiden monetarismisiipeen perinteisesti kuuluneen Ben Zyskowiczin valtiopäivien avajaisissa heittämä yritysjohtajien palkkiotasoa ruoskinut populistinen piikki antoi viitteitä. Kokoomus luottanee pehmeän ja keskustelevan julkisuuskuvan tuottamiin hyötyihin. Joustaminen tällä saralla on heille huomattavasti pienempi paha, kuin valtaotteen menettäminen valtionvarain- ja opetusministeriöstä. Veikkaan siis edelleen näitä salkkuja Kokoomukselle, vaikkakin VM:n salkku on "perinteisesti" kuulunut hallituksen toiseksi suurimmalle puolueelle, nykytilanteessa Jutta Urpilaiselle tai salkunkahvassa jo olleelle Eero Heinäluomalle.

Hallitusneuvotteluiden voittajia ja häviäjiä ei voida vielä julistaa. Arvio tulee perustaa puolueiden näennäispragmatismin (eli poliittisen konformismin) taustalta löytyvien suurien ideologioiden pitkäjänteiseen toteutumiseen. Soinille saattaa tätä taustaa vasten hyvin kelvatakin paikka oppositiossa, mitä nyt vähän tavan vuoksi ensin kiristellään hampaita. Demarit ovat oikein lukeneet vaalituloksen kansan suurena vastalauseena oikeisto- ja ministeriövetoista talouspoliittista linjaa kohtaan, mutta saattaa itse sortua vastaavanlaiseen laiskuuteen tulevalla hallituskaudella. Cityvihreän kannalta taas on mielenkiintoista nähdä kumpi Suomen vireistä ja mielenkiintoisimmista keskisuurista puolueista voittaa taistelun kolmannen vasemmito-liberaalin sukupolven sieluista. Uskon tulevan hallituspolitiikan suunnalla tulee tässä taistelussa olemaan ratkaiseva merkitys.

Poliittinen vallankäyttö ja poliittiset vaikutuskanavat ovat näiden eduskuntavaalien jälkeen entistä selvemmin perinteisen puoluepolitiikan piirissä, mistä kolmannen sektorin ja kansalaisjärjestötason on 2000-luvun ensimmäiseen vuosikymmeneen verrattuna kenties hitusen vaikeampi erottautua. Politiikka on palannut puolueisiin. Seuraavaksi odotetaan vesi kielellä, koska puolueet uskaltautuvat avata laaja-alaisen ja arvopohdintaa kaihtamattoman keskustelukulttuurin nyörit muutaman varsin pimeän vuosikymmenen jälkeen.